Annan ja perheeni tarinaa

Lionsien joulupaketti

Tiistai 20.2.2024 - Tiina Pihlajamäki

Ovella ei ollutkaan naapurin Liisa. Kynnyksen takana seisovilla kahdella miehellä oli tumma puku, vaalea paita, kravatti kaulassa ja hattu kädessä. Hiukset oli leikattu lyhyiksi ja he puhuivat erikoisen kohteliaasti.

“Oletteko te Anna (sukunimi)?”

“Juu, kyllä.” Äiti näytti hämmentyneeltä. Hän varmaan pelkäsi, että jotain ikävää oli tapahtunut.

“Me olemme Turun Lions Clubista. Meillä olisi teille joulupaketti.”

Äiti hiljeni. Hän seisoi ja katsoi, niin kuin minä ja pikkuvelikin seisoimme ja töllötimme, kun miehet kumartuivat nostamaan käytävältä suuren, ruskean pahvilaatikon. Sen ympärillä oli minun kämmentänikin leveämpi punainen rusetti, ja he kantoivat sen keittiön pöydälle.

“Mitä siinä on? Onko se meille?” äiti lopulta kysyi.

“Se on teidän koko perheelle,” miehet hymyilivät.

“Kiitos”, äiti sai sanottua. “Kiitos paljon.”

“Hyvää joulua!” miehet sanoivat ja lähtivät. He olivat näyttäneet pelottavilta puvuissaan, mutta kasvot olivat ystävälliset.

Äiti otti veitsen ja alkoi heti avata laatikkoa. Kun hän sai pahvilippaa raotettua vähän, kurkistin laatikkoon ja ehdin nähdä jauhopussin. Äiti penkoi laatikon sisältöä ja yhtäkkiä hän löi sen kiinni ja sanoi: “Jaaha, ei nyt tutkitakaan sen enempää.”

Lue lisää »

Pyykkituvassa

Maanantai 19.2.2024 - Tiina Pihlajamäki

Auran Kultaseppien korkean, rapatun tehdasrakennuksen kyljessä oli lisäsiipi, jossa sijaitsi talonmiehen verstas, asukkaiden vessat ja pyykkitupa. Ulkoseinästä työntyi ulos hana ja leveä, matalareunainen betoniallas. Äiti juoksutti hanasta ämpäreihin vettä, jonka hän kantoi kaksi kerrosta ylös keittiöön. Likavedet kipattiin muurattuun altaaseen. Kun kävimme talkkarin luona varaamassa pesutuvan, hän läksytti äitiä siitä, että perunankuoret, omenanrontit ja lasten kakkakikkareet jäivät altaanreunoille hänen siivottavikseen.

Äiti kantoi lakanat ja pyyhkeet alas oranssissa saavissa. Minä puristin rintaani vasten nukenvaatteita. Ulko-oven sarana vinkaisi, kun astuimme kesäpäivään.

Tehtaanpiha oli pelkkää hiekkakenttää, jossa kasvoi kaksi suurta vaahteraa ja talojen sokkeleita vasten muutama voikukka. Tavallisesti kultaseppien Datsunit ja Fiatit täyttivät pihan kahtena toisiaan tuijottavana rivinä, mutta nyt oli lauantai, ja pyykkitankoihin vedetyt narut heilahtelivat vapaina meitä varten.

Pesutuvan lattia, seinät ja katto olivat laastilla pinnoitettua tiiltä, mutta pesualtaat rautaa. Altaiden vieressä oli huuruinen ikkuna, mutta tärkein valonlähde oli ovi, jonka äiti jätti auki. Ilma tuoksui märältä tiileltä ja hiekalta. Lattianrajoista nousi seiniä ylöspäin harmaan eri sävyissä himertäviä laikkuja, jotka tuskin koskaan kuivuivat kokonaan.

Äiti oli jo aiemmin sytyttänyt pataan tulen ja käynyt vahtimassa sitä, kunnes vesi oli lähes kiehuvaa. Nyt hän alkoi valuttaa kylmää vettä toiseen pesualtaista. Minä kiipeilin kurkkimassa altaisiin, jotka olivat pitkulaisia ja niin syviä, että olisin mahtunut kylpemään niissä. Reunat tuntuivat kylmiltä ja karkeilta.

Lue lisää »

Seimessä

Lauantai 14.10.2023 - Tiina Pihlajamäki

Kun olin vielä alle 2-vuotias, äiti kävi jonkin aikaa töissä. Tapio oli koulun toisella luokalla, mutta 6-vuotias Timo ja minä tarvitsimme päivähoitoa. Uudenmaankadun puutalossa oli isommille lapsille tarha ja meille pienille seimi. Minä en vaivannut päätäni sillä, että äiti odotti lasta, enkä tiennyt, että hän kärsi niin pahasta ahdistuksesta, että oli joutunut aloittamaan rauhoittavan lääkityksen.

Ahdistuksen syy oli, että hän oli tullut raskaaksi juopolle satunnaiselle yövieraalle, itseään seitsemän vuotta nuoremmalle Taunolle, joka ei kykenisi minkäänlaiseen isälliseen vastuunottoon. Laskiessaan viimein illalla lastensa jälkeen päänsä tyynylle äiti kuunteli lopen uupuneena kireää nakutusta rinnassaan, makasi selällään ja puristi peiton reunaa nyrkkeihinsä eikä tiennyt, miten tästä kaikesta oli enää mahdollista selviytyä.

 Aamulla äiti napitti minun takkini ylös asti ja solmi lakinnarut leuan alle. Hän nosti minut syliinsä, koska rattaita ei ollut. Timo pomppelehti katukiveyksellä meidän rinnallamme ja suunnitteli, millaisen autoradan hän rakentaisi tarhassa Jaakon kanssa. Aamut olivat jo pimeitä ja matka tuntui niin pitkältä, että minä toisinaan nukahdin uudelleen äidin syliin. Tarharakennus oli matala, vaalea puutalo, jonka lattiat narisivat aamulla lapsiaan tuovien äitien jalkojen kopseessa.

Tarhan johtajan huoneesta oli ikkuna saliin, jossa meitä seimilapsia varten oli kaksi pitkää riviä sänkyjä. Avohyllyssä kiilsivät lukuisat emalipotat, jotka laskettiin ajoittain lattialle. Heiluvan lapsiparven oli istuttava potalla riippumatta siitä, mitä muuta sillä hetkellä oli mielessä. Hoitajat olivat korkeita vaaleissa virkaleningeissään ja esiliinoissaan.

Lue lisää »

Vuodenajat vaihtuvat parantolassa

Lauantai 20.2.2021 klo 8.00 - Tiina Pihlajamäki

Anna heräsi päiväunilta, kun sängyn jalkopäähän kopsahti pullanpala. Keittiöapulainen jakoi pullat joka päivä. Niissä ei juurikaan ollut sokeria tai munaa, mutta olihan se pulla kumminkin. Joskus sattui saamaan kaksikin pullanpalaa. Käytävälle oli katettu jokaiselle valmiiksi muki, johon kaadettiin hiukan kahvia ja paljon maitoa.

Lounaan jälkeen alkoi kauhea meteli. Ensin ei tajuttu, mistä se aiheutui. Poikien huoneen Jaakko juoksi kertomaan, että lapsia oli juuttunut hissiin. Se oli pysähtynyt kerrosten väliin, ja lapset kiljuivat hädissään kuin he eivät enää ikinä pääsisi sieltä pois. Hoitajat juoksivat sinne tänne ja yrittivät selvittää, miten hissin saisi liikkumaan. Lapset olivat olleet hississä jo puoli tuntia, ja moni innokas potilastoveri oli käynyt vuorollaan heitä jututtamassa, kun viimein yksi hoitajista löysi syyn: hissin ovi oli jäänyt ylimmässä kerroksessa auki. Kun se suljettiin, surahti hissin moottori, ja se nytkähti viimein ylöspäin. Vielä nukkumaan mennessään Anna kuuli pakokauhun kirkunan korvissaan.

Lue lisää »

Anna taudin kourissa

Sunnuntai 14.2.2021 klo 8.00 - Tiina Pihlajamäki

Satalinnan parantolan portaita oli vaikea kiivetä. Kun Anna hengästyi ja joutui pysähtymään, Hilja nosti hänet syliinsä. Lääkärin huoneessa hänet riisuttiin alusvaatteilleen, ja hän paleli niin että käsivarret ja reidet menivät kananlihalle. Hoitaja mittasi ja punnitsi hänet samalla kun lääkäri kyseli Hiljalta ja kirjasi muistiin loputtomasti tietoja. Anna istutettiin äidin syliin ja hänen kyynärtaipeeseensa pistettiin paksu neula. Kun hän alkoi huutaa, hänet komennettiin pysymään paikoillaan. Hän ei voinut katsoa, mitä neulalla tehtiin, mutta kun kidutus loppui, hän näki hoitajalla telineessä kolme lasiputkellista verta.

Anna vietiin pesuhuoneeseen, jossa hän paleli kovin, vaikka ammeen vesi oli lämmintä. Hänelle puettiin pitkät, paksut sukat sekä sairaalan mekko, joka oli paksua ja pehmeää puuvillaa. Sairaalan tossut jalassa ja käsi äidin kädessä Anna seurasi jännittyneenä hoitajan perässä valtavan suureen ja korkeaan huoneeseen, jonka seinät oli maalattu vaaleanruskeiksi. Huoneessa oli kymmenen kolhiintunutta rautasänkyä, ja jokaisessa majaili suunnilleen Annan ikäinen tyttö. Anna peiteltiin sänkyyn paksun, harmaan villafiltin ja puhtaanvalkoisen lakanan alle. 

Kun Hilja ryhtyi tekemään lähtöä, Anna alkoi itkeä ja huutaa kauhuissaan. Äidin oli kuitenkin mentävä. Kun hän vielä kurkisti ovelta takaisin, Anna kiljui perään: 

“Äiti, vie mut kotiin! Mä en jää tänne! Älä jätä mua tänne!”

Lue lisää »

Tuberkuloosin kuolemantanssia

Sunnuntai 7.2.2021 klo 11.15 - Tiina Pihlajamäki

Annan naapurissa asui perhe, jossa oli kolme tytärtä. Terttu ja Hellin olivat jo melkein aikuisia. Heidän äitinsä Alli oli mennyt uusiin naimisiin juopporetkun Erkin kanssa ja saanut Tuulan, joka oli nyt neljävuotias. Erkki oli kauppamatkustaja ja usein pois kotoa. Rahat hän käytti viinaan, ja perhe kärsi monenlaista puutetta. Kun isä tuli kotiin, ostettiin vähän parempaa ruokaa.

He olivat asuneet mökissä parin vuoden ajan. Kun Anna kävi kylässä, vaelsi Alli huoneesta toiseen niin laihana, että päällä roikkuvat vaatteet näyttivät kuuluvan jollekulle toiselle. Mutta viime viikkoina hän oli ollut vuoteen omana. Vähän väliä hän sai yskänkohtauksen ja sylki sitkeää limaa paperinenäliinaan. Sen hän taitteli hitain liikkein paperipussiin. Hän makasi sängyssä voipuneena ja poltti tupakkaa. Kun oli parempi päivä, hän nauroi, jutteli ja vitsaili lastensa kanssa. 

Alli sairasti niin pitkälle edennyttä tuberkuloosia, että hänet oli päästetty loppuelämäkseen sairaalasta kotiin. Vielä vuoteellaan hän tuli raskaaksi ja synnytti neljännen tyttären, Tuulikin. Lapsi peri äidiltään luonnonkiharat, tummat hiukset.

Lue lisää »

Ossin kanssa kouluun

Sunnuntai 31.1.2021 klo 11.48 - Tiina Pihlajamäki

Valkoiset lakanat keitettiin lipeävedessä saunan padassa. Lipeä oli erittäin myrkyllistä, valkoista jauhetta, ja siitä aina varoiteltiin lapsia. Jauhelaatikon päällä oli pääkallon kuva. Lakanat vietiin koreissa ja ämpäreissä pyörän tarakalla ja sarvissa huuhdeltaviksi joenrantaan, jonne oli noin puolitoista kilometriä matkaa. Villavaatteet ja matot pestiin siellä kokonaan.

Kun äiti huuhteli laiturilla pyykkiä, Anna ja kaksosveli Ossi opettelivat uimaan. Joessa oli siinä kohtaa vettä vyötäröön asti ja puomi, joka esti tukkeja ajautumasta rantaan. Se toimi samalla merkkinä siitä, mistä alkoi syvä. Kun laiturilla oli monta pesijää, se painui alaspäin ja pyykit lilluivat värikkäinä lauttoina veden pinnalla.

Lue lisää »

Vauhdin hurmaa suksilla

Tiistai 26.1.2021 klo 19.34 - Tiina Pihlajamäki

Kolmannella luokalla sain hiihtopäiväksi lainaan koulun sukset ja monot. Tavoitteena oli urakoida UKK-hiihto presidentti Urho Kekkosen 75-vuotispäivän kunniaksi. Luolavuoren koulun vierestä alkavaan metsikköön oli tehty latu, ja sitä koko koulu lähti kiertämään. En ollut juurikaan hiihtänyt aiemmin, mutta se ei ollut vaikeaa. Tein vain niin kuin muutkin. Maasto oli vaihtelevaa, oli ylä- ja alamäkeä eikä tasaisia kohtia juuri ollenkaan. Metsä oli tyyni ja tuuleton ja väreiltään melkein mustavalkoinen. Puiden välistä vilahteli välillä asuintaloja ja yllättäen suuri vaalea rakennus, jonka vasta paljon myöhemmin tunnistin Petreliuksen kuntoutuskeskukseksi. Tuntui oudolta hiihtää metsässä melkein toisten takapihoilla. Suuntavaistoni katosi täysin, enkä tiennyt, missä milloinkin suhistelimme.

Lue lisää »

Aarrella huolia työssä ja rakkaudessa

Perjantai 22.1.2021 - Tiina Pihlajamäki

Sodan jälkeen arjen piti vähitellen palata normaaliksi. Mutta vaimo säikkyi ja pelkäsi jotain silloinkin, kun Aarre oli kotona hänen vierellään. Pian ei enää tehnyt mieli edes viettää aikaa kotona Götan kanssa. Lasta ei ollut alkanut kuulua niiden lyhyiden lomien jälkeen, jotka Aarre oli pystynyt käymään kotona. Nyt ei enää edes tehnyt mieli lasta. Eikä Götaa. Göta tuijotteli tyhjyyksiä eikä halunnut häntä enää.

Vanhojen tuttavien kanssa oli mukavaa viettää aikaa, polttaa savukkeita, nauttia alkoholijuomia ja palata aikoihin ennen sotaa.

Lue lisää »

Aarre sodassa

Lauantai 7.11.2020 klo 9.00 - Tiina Pihlajamäki

Lokakuussa 1939 Suomen armeija määräsi täytäntöön ylimääräiset kertausharjoitukset, mikä tosiasiassa merkitsi liikekannallepanoa. Aarre saapui ensimmäiseen asevarikko-osastoon 9. lokakuuta ja sai kaulaansa tuntolevyn. Marraskuun 30. päivänä alkoi sota.

Aarren joukko-osasto siirrettiin Kajaaniin Pohjois-Suomen ryhmän huoltomuodostelmaan. Hän teki sitä mitä osasi parhaiten, huolehti aseseppänä ja asemestarina sotilaiden taistelukyvystä Saarikylän ja Kuusamon alueilla. Aina kun oli rauhallista aikaa, hän kirjoitti Götalle kirjeitä ja luki kihlattunsa kaipaavia vastauksia yhä uudelleen ja uudelleen.

Lue lisää »

Aarre, nuori taiteilija

Sunnuntai 1.11.2020 klo 13.54 - Tiina Pihlajamäki

Vuonna 1862 syntynyt Johan kävi sokerileipurin opissa kaukana Pietarissa asti. Kun hän oli kolmenkymmenen ja jo vakiinnuttanut maineensa leipurina, hän vei vihille kauniin Idan, jonka vatsa tuolloin jo pyöristyi ensimmäisen lapsen odotuksesta. He perustivat kodin Turkuun. Ida ei ollut täyttänyt vielä kahtakymmentäkolmea, kun vauva syntyi, suloinen pieni tytär. Mutta lapsi ei ollut elinkelpoinen ja menehtyi jo kolmen päivän iässä. 

Kahden vuoden hartaan odotuksen jälkeen perhe sai vuonna 1894 pojan, Niilon. Johan perusti Nummenpakan Kuuvuorenmäelle leipomon ja alas kadun varrelle Keskitielle konditoriamyymälän. 

Seuraavien viidentoista vuoden aikana Idalle ja Johanille syntyi seitsemän lasta lisää, mutta vain neljä kesti lapsuuden sairaudet ja koettelemukset ja kasvoi kouluikään asti. Idan ollessa 43-vuotias yllätti hän jo teini-ikäisiksi kasvaneet lapsensa synnyttämällä vielä pienen, virkeän pojan. Iltatähdelle ja koko perheen silmäterälle annettiin nimeksi Aarre.

Lue lisää »

Nukketehdas

Lauantai 24.10.2020 klo 14.10 - Tiina Pihlajamäki

Kun minä olin viiden ja Tomikin jo kolmen, äiti huomasi Turun Sanomissa ilmoituksen, jonka mukaan Martoista voisi saada ompelutyötä kotiin. Äiti oli nuorempana ommellut tehtaassa vuosikausia, ja meillä oli musta Singer, joka oli muutettu poljettavasta sähköllä toimivaksi. Sillä hän valmisti meille vaatteita, kerran kaikille samasta pehmeästä, tummanvihreästä kankaasta takin ja housut.

Turun Martta-nukketeollisuus sijaitsi vanhan talon toisessa kerroksessa osoitteessa Kauppiaskatu 4A. Oven takaa avautui iso huone, jonka keskellä valtavalla pöydällä oli pinoittain ja nipuittain nukenvalmistustarvikkeita. Taaempana oli muitakin huoneita, joista kuului koneiden hurinaa. Oikealla seinustalla oli suuri lasikaappi, jossa oli näytillä tehtaan valmistamia nukkeja. Niissä riitti minulle katsomista sillä aikaa, kun naiset opastivat äitiä, miten paloista ommellaan nukenvaatteita. 

Lue lisää »

Sosiaalihuollon Maija

Sunnuntai 18.10.2020 - Tiina Pihlajamäki

Puoli vuotta viidennen lapsensa syntymän jälkeen Annan oli jo mentävä töihin. Hän asui lasten kanssa Kaivokadun tehtaanpihan pienessä yksiössä. Päiviä, ensimmäistä lasta, pientä tyttövauvaa ei enää ollut, koska hän oli kuollut jo synnytyksessä. Mutta lapsia oli neljä, eikä kaikille mahtunut edes omaa sänkyä.

Työpaikka löytyi ompelimosta Itäiseltä Pitkäkadulta. Tapio ja Timo kävivät jo koulua, ja Tomille ja Tiinalle kaupunki tarjosi tarhapaikan Stålarminkadulta. Oli pitkä matka työntää aamulla lapset rattailla sinne saakka hoitoon ennen töihin menoa. Annaa väsytti, ja ompeluhallissa hänellä oli jännittynyt ja ahdistunut olo aina vain. Eräänä sumuisena aamupäivänä ompelulangat sotkeentuivat, hän yritti nyhtää puolan ulos kotelostaan, se pisti hanttiin, langat panttasivat yhtenä vyyhtenä. Anna tökki puolakoteloa saksenkärjillä, luovutti, puhkesi itkuun. Hän painoi kädet kasvoilleen ja pakeni kahvihuoneeseen. Valahti tuolille itkemään, eikä siitä tullut loppua millään. 

Lue lisää »

Eino, salskea sotilas

Perjantai 6.12.2019 - Tiina Pihlajamäki

Kun kaksoset Anna ja Ossi syntyivät vuonna 1939, oli isoveli Eino jo viidentoista ja kulki junalla töihin naapuripitäjään Huittisiin. Hän teki maatalon töitä enonsa perheen luona, jossa myös Karoliina-mummu asui.

Talvisota tuntui tavallisen kauvatsalaisen arjessa iltojen pimeytenä, kun ikkunat oli peitettävä paksuilla paperiverhoilla. Joskus kuului lentokoneiden ääniä ja niitä näkyikin kaukana horisontissa. Kauvatsalla ei kuitenkaan ollut mitään pommitettavaa.

Eino meni nuorena armeijaan ja joutui sieltä suoraan sotaan. Äidillä oli Einoa kova ikävä ja hän oli koko ajan esikoispojasta huolissaan. Talvella oli kovia, kolmenkymmenen asteen pakkasia, ja Hilja lähetti Einolle paksuja villasukkia ja vanttuita. Kirjeitäkin Hilja lähetti, ja silloin tällöin Einolta tuli postikortteja. Ne oli kirjoitettu niin epäselvällä käsialalla, ettei Anna vanhempanakaan saanut niistä mitään selvää. Eino oli varmasti sodassa niin hysteerinen, ettei pystynyt edes kirjoittamaan kunnolla.

Lue lisää »

Jalonojan kaksoset

Lauantai 7.9.2019 klo 12.47 - Tiina Pihlajamäki

Kun kaksosvauvat Anna ja Ossi alkoivat kaivata äidinmaidon lisäksi muutakin ruokaa, Hilja taittoi orressa kuivuneesta ruisleivästä paloja suuhunsa ja pureskeli ne soseeksi. Hän syötti vauvoja suoraan suustaan kuin linnunpoikia.

Vauvojen harjoitellessa ensimmäisiä askeliaan oli Hiljan pakko jo palata töihin. Lapsia tuli hoitamaan naapurin 14-vuotias Liisa. Usein lapset täytyi silti jättää kotiin keskenään. Isoveljistä Eino oli töissä ja Mikko kävi koulua, ja Hiljan oli päästävä kauppaan tai meijeriin asioille. Kerran hänen palatessaan kotiin makasi Anna pyörtyneenä lattialla. Ossi kertoi hänen pudonneen pöydältä.

Anna oli vielä pieni ja lapsenpyöreä, kun hän istui lattialla, katseli ja käänteli käsiään ja ihmetteli ranteissaan pehmeän ihon välissä olevaa vakoa. Hän totesi olevansa aika lihava. Eivätkä Ossi ja Anna tosiaan jääneet toimettomiksi, jos nälkä yllätti. Jauhojen syöminen suoraan pussista oli kuitenkin pölyävää, eikä Hilja ilahtunut löytäessään lapsensa tuvasta jauholla kuorrutettuina.

Lue lisää »

Ekaluokkalainen

Sunnuntai 1.9.2019 klo 17.39 - Tiina Pihlajamäki

Ensimmäisenä koulupäivänä kävelin käsi kädessä äidin kanssa suureen liikuntasaliin. Uudet ekaluokkalaiset ja isät ja äidit olivat asettuneet varovasti salin seinustoille ja keskellä oli tyhjää. Puhuttiin hiljaa. Kaikkia jännitti. Paikalle tuli rehtori ja kaksi opettajaa. Rehtori sanoi meille tervetuloa ja kertoi, mitä tänään tapahtuu. Opettajat luettelivat lasten nimet. Minun opettajakseni tuli Ruut Huuhtanen. Me lähdimme odotusta kihisevänä laumana opettajan perässä omaan luokkaamme. Vanhemmat saivat jäädä hetkeksi luokan perälle seisomaan.

Minä pääsin siniseen, kahdenistuttavaan pulpettiin, jossa oli kiinteän, viettävän kannen alla hylly, ja etureunassa reiät mustepulloa varten. Pulpetit oli juuri maalattu, mutta ne olivat vanhanaikaiset, koska enää ei käytetty mustepulloja.Opettaja kertoi, että hyllyllä on hankala säilyttää tavaraa, ja siksi olisi hyvä tuoda kouluun esimerkiksi kenkälaatikko, jossa omia kirjoja ja muita tavaroita voisi säilyttää luokan matalien kaappien päällä. Luokassa oli myös uudempia yhden hengen luukkupulpetteja, mutta minä en päässyt sellaiseen.

Kuvan lähde: https://stalktr.net/tag/pulpetti

Lue lisää »

Malttamatonta koulun odotusta

Sunnuntai 18.8.2019 klo 11.59 - Tiina Pihlajamäki

Auran Kultaseppien tehtaanpihaltamme oli Kerttulin kouluun vain parin korttelin matka. Piti vain ylittää Kaivokatu, kiertää Kurjen Herkun nurkka ja tallustaa Kurjenkaivonkentän laitaa Tiina-kirjojen kirjoittajan, Anni Polvan korkean, rapatun kotitalon ohi. Kerttulinkadun risteyksessä oikealla oli puutalopiha, jossa asui mustalaisia. Sitten tarkkana kadun yli, oikealla puhelinkioski, karkkikipsa ja jännittävät kalliot. Ja siinä seisoi komea, 1912 valmistunut koulurakennus.

Isoveljeni Tapio oli mietteliäs poika eikä mennyt ollenkaan innoissaan ekalle luokalle, vaan karkaili ensimmäisinä päivinä takaisin kotiin. Parin vuoden päästä seurasi Timo, joka oli sosiaalisempi ja sai hymypatsaankin. Minä leikin vielä päivät kotona pikkuveljen kanssa, mutta koulu kiehtoi minua. Veljet lukivat ääneen englannin sanoja, joskus oli läksynä melodikan soittoa, ja kotiin kannettiin värikkäitä piirustuksia. Joulun lähestyessä Tapio harjoitteli kuoroa varten “Oi kuusipuu ja lehmäs uskolliset” ja kävi äidin kanssa sanoituksesta jotain keskustelua. Oli paksuja, hurmaavia lukukirjoja, joita minä selailin monet kerrat, koska meillä ei muita kirjoja ollut. Väritin kirjojen mustavalkokuvia. Pikkuveli piirteli niiden takasivuille, tai saatoin se olla minäkin.

Lue lisää »

Salavuoteutta hirsimökissä

Sunnuntai 28.7.2019 klo 13.43 - Tiina Pihlajamäki

Vuonna 1938 Kauvatsa oli noin kolmen tuhannen asukkaan kunta, mutta nykyään se kuuluu Kokemäkeen. Kylän halki virtaa Kauvatsanjoki, ja kaunis Sääksjärvi on vesistöltään puhdas ja suosittu mökkijärvi. Sotien jälkeen Kauvatsalle asutettiin Karjalan Pyhäjärven siirtoväkeä.

Lue lisää »

Teen tuoksu

Tiistai 23.7.2019 - Tiina Pihlajamäki

Tulimme Tukholmasta maanantaiaamuna. Koska kotona ruokakaapista löytyisi vain näkkileipää, päätimme poiketa Kauppahalliin aamiaiselle. Halli oli juuri avattu, ja Piece of Caken kiiltävät hyllyt vetivät meidät puoleensa tuoreilla sämpylöillä ja värikkäillä leivonnaisilla. Kun kaadoin valmiiksi haudutettua teetä kuppiini, sen tuoksu heilautti minut sairaalaosastolle, lapsen kokoisella tuolille, edessäni tarjottimella kummallisia pieniä ruoka-annoksia lokeroissaan, ja kupissa teetä. Juuri saman tuoksuista teetä kuin tämä Johan & Nyströmin paahtimon assam-tee.

Olin kärsinyt parin päivän ajan puristavaa kipua syvällä oikeassa kyljessäni, enemmän selän puolella. Äiti antoi minulle särkylääkettä jauheena, joka liuotettiin ruokalusikalliseen vettä. Mutta se ei auttanut. Silloin äiti päätti, että asia tarvitsee tutkia. Asuimme Kaivokadulla aivan Turun yliopistollisen keskussairaalan viereisessä korttelissa, ja kävelimme iltahämärässä sairaalaan. Oli kevät 1971 ja minä olin viisivuotias.

Lue lisää »

Maaginen 53 Tukholmassa

Lauantai 20.7.2019 klo 13.00 - Tiina Pihlajamäki

Isäni seikkaili pari vuotta Tukholmassa minun syntymäni aikoihin. Tämä kuva isästäni on otettu Tukholman Gamla Stanista Slusseniin päin minun syntymävuotenani 1966. Isä oli silloin  53-vuotias. Nyt olen Tomin kanssa täällä seikkailemassa ja päätimme selvittää, missä kuva tarkalleen on otettu. Maisema on muuttunut 53 vuodessa, koko Slussen on myllerryksessä. Mutta paljon on vielä samaakin. Toisessa kuvassa minä heiluttelen iloisesti samassa paikassa kuin isä 53 vuotta sitten. 53-vuotiaana nyt minäkin.

Tomi sihtaili sinnikkäästi ja otti pitkän rotlan kuvia, kunnes olimme tyytyväisiä. Hänen takanaan alkoi grillikioskin turkkilaisen oloinen mies nauraa meidän touhujamme, minä aina vain sama käsi kummallisesti pystyssä. Kun kuvat oli otettu, menimme näyttämään hänelle isäni kuvaa ja että se on otettu vuonna -66. Hän oli hetken aikaa hämmentyneen näköinen ja sanoi sitten, että hän on syntynyt 1966. Hänkin on 53-vuotias.