Ovella ei ollutkaan naapurin Liisa. Kynnyksen takana seisovilla kahdella miehellä oli tumma puku, vaalea paita, kravatti kaulassa ja hattu kädessä. Hiukset oli leikattu lyhyiksi ja he puhuivat erikoisen kohteliaasti.
“Oletteko te Anna (sukunimi)?”
“Juu, kyllä.” Äiti näytti hämmentyneeltä. Hän varmaan pelkäsi, että jotain ikävää oli tapahtunut.
“Me olemme Turun Lions Clubista. Meillä olisi teille joulupaketti.”
Äiti hiljeni. Hän seisoi ja katsoi, niin kuin minä ja pikkuvelikin seisoimme ja töllötimme, kun miehet kumartuivat nostamaan käytävältä suuren, ruskean pahvilaatikon. Sen ympärillä oli minun kämmentänikin leveämpi punainen rusetti, ja he kantoivat sen keittiön pöydälle.
“Mitä siinä on? Onko se meille?” äiti lopulta kysyi.
“Se on teidän koko perheelle,” miehet hymyilivät.
“Kiitos”, äiti sai sanottua. “Kiitos paljon.”
“Hyvää joulua!” miehet sanoivat ja lähtivät. He olivat näyttäneet pelottavilta puvuissaan, mutta kasvot olivat ystävälliset.
Äiti otti veitsen ja alkoi heti avata laatikkoa. Kun hän sai pahvilippaa raotettua vähän, kurkistin laatikkoon ja ehdin nähdä jauhopussin. Äiti penkoi laatikon sisältöä ja yhtäkkiä hän löi sen kiinni ja sanoi: “Jaaha, ei nyt tutkitakaan sen enempää.”
Ovella ei ollutkaan naapurin Liisa. Kynnyksen takana seisovilla kahdella miehellä oli tumma puku, vaalea paita, kravatti kaulassa ja hattu kädessä. Hiukset oli leikattu lyhyiksi ja he puhuivat erikoisen kohteliaasti.
“Oletteko te Anna (sukunimi)?”
“Juu, kyllä.” Äiti näytti hämmentyneeltä. Hän varmaan pelkäsi, että jotain ikävää oli tapahtunut.
“Me olemme Turun Lions Clubista. Meillä olisi teille joulupaketti.”
Äiti hiljeni. Hän seisoi ja katsoi, niin kuin minä ja pikkuvelikin seisoimme ja töllötimme, kun miehet kumartuivat nostamaan käytävältä suuren, ruskean pahvilaatikon. Sen ympärillä oli minun kämmentänikin leveämpi punainen rusetti, ja he kantoivat sen keittiön pöydälle.
“Mitä siinä on? Onko se meille?” äiti lopulta kysyi.
“Se on teidän koko perheelle,” miehet hymyilivät.
“Kiitos”, äiti sai sanottua. “Kiitos paljon.”
“Hyvää joulua!” miehet sanoivat ja lähtivät. He olivat näyttäneet pelottavilta puvuissaan, mutta kasvot olivat ystävälliset.
Äiti otti veitsen ja alkoi heti avata laatikkoa. Kun hän sai pahvilippaa raotettua vähän, kurkistin laatikkoon ja ehdin nähdä jauhopussin. Äiti penkoi laatikon sisältöä ja yhtäkkiä hän löi sen kiinni ja sanoi: “Jaaha, ei nyt tutkitakaan sen enempää.”
Kun Timo ja Tapio tulivat kotiin ja näkivät laatikon, äiti pyysi heitä kantamaan sen kellariin. Minulle jäi arvoitukseksi, mitä muuta laatikossa oli kuin jauhoja. Tapio kyseli Lionseista. Äiti tiesi, että siihen kerhoon ei päässyt kuka tahansa. Meillä käyneet vieraat olivat tärkeitä miehiä, ehkä firmojen pomoja. He olivat varmasti saaneet meistä vihjeen sosiaalihuollosta.
Jouluaattoaamuna heräsin vuodesohvalta. Olin nähnyt pahoja unia ja kömpinyt kerrossängystäni äidin viereen. Tomi oli taas pissannut sänkyyn, ja äiti vaihtoi hänen lakanoitaan. Joku oli avannut television, ja sieltä tuli Disneyn piirrettyjä - Samu Sirkkaa, Mikki Hiirtä ja Aku Ankkaa.
Kodissamme oli keittiön lisäksi vain tämä suuri kamari, jonka toisella pitkällä seinällä oli vuodesohva ja toisella peräkkäin kaksi kerrossänkyä. Oli myös kaksi lipastoa, keinutuoli ja Phoenixin poljettava ompelukone.
Oli ihmeellistä herätä jouluaattona piirrettyihin elokuviin, maata pikkuveljen kanssa vatsallaan yölämpimän peiton alla, nojata kyynärpäihinsä ja vain nauttia. Välillä kierähtää kutittamaan veljeä kyljestä ja taas jatkaa katselua. Illalla tulisi Joulupukki. Mikä onnenpäivä!
Sain pukea ylleni äidin juuri ompeleman sinisen hameen ja boleron. Mutta sitten päivä alkoi venyä ja venyä. Mikään päivä ei voinut olla tätä jouluaattoa pidempi. Piirretyt olivat jo loppuneet ja äiti hääräsi tuntikausia keittiössä ruokien kimpussa. Hän päivitteli, että monen kilon kinkku oli ollut vähällä pilaantua kellarissa, kun hän ei ollut ajoissa tutkinut Lionsien pakettia perin pohjin. Ei meillä sen puoleen olisi ollut jääkaappiakaan. Nyt kinkku tirisi uunissa, ja kamariin asti oli levinnyt herkullinen tuoksu.
Tomi innostui, kun hänen isänsä ilmestyi meille jouluksi vetäen kuusta perässään. Yhdessä äidin kanssa Taukka pystytti sen kahdesta laudasta ristikkäin tehtyyn telineeseen. Me lapset saimme ruveta koristelemaan kuusta, mutta se ei onnistunut sovussa, ja äiti varoitti tonttujen katsovan ikkunasta meidän kiukutteluamme. Tomi halusi ripustaa kaikki pallot alaoksille, koska hän oli vasta kolme eikä yltänyt ylemmäs. Minun mielestäni se näytti tyhmältä, ja Tomi suuttui kun siirtelin hänen pallojaan. Timo ja Tapio kiersivät kuusen ympärille hopeapunosta ja kurkottivat jakkaran päältä sen latvaan tähden. Sitten piinallinen odotus alkoi taas. Mitään muuta tekemistä ei ollut kuin hakea keittiöstä piparkakkuja ja riidellä Tomin kanssa.
Kun viimein ruoka oli katettuna valkoisella liinalla peitettyyn pöytään, ei tarjolla ollut mitään tuttua. Kaikki maistui imelältä tai tuntui suussa liian pehmeältä. Kinkunpalan sain pureskeltua. Muutoinkin sisälläni oli kihinää päästä varpaisiin, enkä pystynyt istumaan paikallani. Muut söivät kauan, mutta Tomi ja minä olisimme halunneet lähteä pihalle leikkimään, sillä lunta oli tullut päivä päivältä lisää.
Oli ollut jo kauan pimeää, kun Taukka käski Timon saattaa meidät pienemmät vessaan. Se oli samassa piharakennuksessa kuin pesutupa. Heti oven takaa nousi jyrkät portaat, ja ylhäällä oli vieri vieressä pieniä lautakoppeja. Joka kopin oveen oli maalattu asunnon numero, ja oven takana oli posliininen vessanpönttö. Käytävän katossa roikkui vain yksi lamppu, ja omaan koppiin tuli valoa lautojen raoista. Kun pönttöön oli tehnyt asiansa, vedettiin säiliöstä roikkuvan ketjun päähän kiinnitetystä posliininupista, ja vesi syöksyi alas pyttyyn. Joskus säiliön vipua piti louskuttaa moneen kertaan. Näitä pyttyjä ei juurikaan pesty, ja ne olivat tumman töhnäkerroksen peitossa.
“Tuu kattomaan!” Timo huusi ikkunan luota, koppirivin päästä. “Pian pian! Tuolla menee tonttu!”
Kurkottelin ja kurkottelin, mutten nähnyt mitään. Timo nosti Tomin syliinsä, mutta tonttu oli jo mennyt. Miksi minun piti juuri silloin istua pöntöllä?
Juoksimme pihan poikki ja portaat ylös. Kiljuimme yhteen ääneen Tomin kanssa, että pihalla kävi tonttu, mutta vain Timo näki sen. Minulla oli itku kurkussa, kunnes huomasin, että kuusen alle oli ilmestynyt kasa paketeita. Mitä ihmettä?
“Tonttu kävi täällä sillä aikaa kun te olitte vessassa”, äiti sanoi.
“Ja te näitte sen? Miksei se odottanut meitä?” Olin taas vähällä alkaa itkeä, mutta värikkäät lahjapaketit vetivät minua puoleensa.
Yhdestä minun paketistani paljastui pussillinen muovieläimiä, joista tiesin nimeltä vain norsun, tiikerin ja leijonan. Timo ja Tapio tunnistivat loput. Sain myös sinisen seinäkellon, joka vedettiin avaimella käyntiin. Ja oranssin Peppi Pitkätossu -peruukin, jonka letit sojottivat sivuille rautalankojen ansiosta. Tomi sai puiset rakennuspalikat ja oranssin muovitraktorin.
Muiden lahjat eivät kiinnostaneet minua muuten, mutta isoveljet ihmettelivät litteitä, ruskeita paketteja, joiden värikkäässä etiketissä luki Dates. Kukaan ei tiennyt, mitä niillä kuuluisi tehdä. Timo maisteli paketista pieniä paloja kerrallaan ja laittoi sen säilöön sängynreunan ja patjan väliin. Jouluruuat, kaksi vihreäraidallista keittiöpyyhettä ja kummallisimmatkin lahjat olivat peräisin Lionsien tuomasta laatikosta. Paitsi että Joulupukki itse oli lähettänyt minulle sairaanhoitajan puvun, koska olin kesällä ollut sairaalassa.
