Annan ja perheeni tarinaa

Teen tuoksu

Tiistai 23.7.2019 - Tiina Pihlajamäki

Tulimme Tukholmasta maanantaiaamuna. Koska kotona ruokakaapista löytyisi vain näkkileipää, päätimme poiketa Kauppahalliin aamiaiselle. Halli oli juuri avattu, ja Piece of Caken kiiltävät hyllyt vetivät meidät puoleensa tuoreilla sämpylöillä ja värikkäillä leivonnaisilla. Kun kaadoin valmiiksi haudutettua teetä kuppiini, sen tuoksu heilautti minut sairaalaosastolle, lapsen kokoisella tuolille, edessäni tarjottimella kummallisia pieniä ruoka-annoksia lokeroissaan, ja kupissa teetä. Juuri saman tuoksuista teetä kuin tämä Johan & Nyströmin paahtimon assam-tee.

Piece_of_cake.jpg

Olin kärsinyt parin päivän ajan puristavaa kipua syvällä oikeassa kyljessäni, enemmän selän puolella. Äiti antoi minulle särkylääkettä jauheena, joka liuotettiin ruokalusikalliseen vettä. Mutta se ei auttanut. Silloin äiti päätti, että asia tarvitsee tutkia. Asuimme Kaivokadulla aivan Turun yliopistollisen keskussairaalan viereisessä korttelissa, ja kävelimme iltahämärässä sairaalaan. Oli kevät 1971 ja minä olin viisivuotias.

 

Lue lisää »

Avainsanat: lapsuus, muisto, sairaala, pieceofcake, tuoksumuisto, Turku, TYKS, 1970-luku