Annan ja perheeni tarinaa

Aarre sodassa

Lauantai 7.11.2020 klo 9.00 - Tiina Pihlajamäki

Lokakuussa 1939 Suomen armeija määräsi täytäntöön ylimääräiset kertausharjoitukset, mikä tosiasiassa merkitsi liikekannallepanoa. Aarre saapui ensimmäiseen asevarikko-osastoon 9. lokakuuta ja sai kaulaansa tuntolevyn. Marraskuun 30. päivänä alkoi sota.

Aarren joukko-osasto siirrettiin Kajaaniin Pohjois-Suomen ryhmän huoltomuodostelmaan. Hän teki sitä mitä osasi parhaiten, huolehti aseseppänä ja asemestarina sotilaiden taistelukyvystä Saarikylän ja Kuusamon alueilla. Aina kun oli rauhallista aikaa, hän kirjoitti Götalle kirjeitä ja luki kihlattunsa kaipaavia vastauksia yhä uudelleen ja uudelleen.

Aarre_sotilaana_kadulla_rajattu.jpeg

 

Lue lisää »

Avainsanat: talvisota, jatkosota, 1940-luku, mielisairaus

Eino, salskea sotilas

Perjantai 6.12.2019 - Tiina Pihlajamäki

Kun kaksoset Anna ja Ossi syntyivät vuonna 1939, oli isoveli Eino jo viidentoista ja kulki junalla töihin naapuripitäjään Huittisiin. Hän teki maatalon töitä enonsa perheen luona, jossa myös Karoliina-mummu asui.

Talvisota tuntui tavallisen kauvatsalaisen arjessa iltojen pimeytenä, kun ikkunat oli peitettävä paksuilla paperiverhoilla. Joskus kuului lentokoneiden ääniä ja niitä näkyikin kaukana horisontissa. Kauvatsalla ei kuitenkaan ollut mitään pommitettavaa.

Eino_Peramaa_kasitelty.jpg

Eino meni nuorena armeijaan ja joutui sieltä suoraan sotaan. Äidillä oli Einoa kova ikävä ja hän oli koko ajan esikoispojasta huolissaan. Talvella oli kovia, kolmenkymmenen asteen pakkasia, ja Hilja lähetti Einolle paksuja villasukkia ja vanttuita. Kirjeitäkin Hilja lähetti, ja silloin tällöin Einolta tuli postikortteja. Ne oli kirjoitettu niin epäselvällä käsialalla, ettei Anna vanhempanakaan saanut niistä mitään selvää. Eino oli varmasti sodassa niin hysteerinen, ettei pystynyt edes kirjoittamaan kunnolla.

Lue lisää »

Avainsanat: sota, Talvisota, Jatkosota, sankarivainaja, suru, kaatuneet, isänmaa, 1940-luku