Annan ja perheeni tarinaa

Pyykkituvassa

Maanantai 19.2.2024 - Tiina Pihlajamäki


Auran Kultaseppien korkean, rapatun tehdasrakennuksen kyljessä oli lisäsiipi, jossa sijaitsi talonmiehen verstas, asukkaiden vessat ja pyykkitupa. Ulkoseinästä työntyi ulos hana ja leveä, matalareunainen betoniallas. Äiti juoksutti hanasta ämpäreihin vettä, jonka hän kantoi kaksi kerrosta ylös keittiöön. Likavedet kipattiin muurattuun altaaseen. Kun kävimme talkkarin luona varaamassa pesutuvan, hän läksytti äitiä siitä, että perunankuoret, omenanrontit ja lasten kakkakikkareet jäivät altaanreunoille hänen siivottavikseen.

Äiti kantoi lakanat ja pyyhkeet alas oranssissa saavissa. Minä puristin rintaani vasten nukenvaatteita. Ulko-oven sarana vinkaisi, kun astuimme kesäpäivään.

Tehtaanpiha oli pelkkää hiekkakenttää, jossa kasvoi kaksi suurta vaahteraa ja talojen sokkeleita vasten muutama voikukka. Tavallisesti kultaseppien Datsunit ja Fiatit täyttivät pihan kahtena toisiaan tuijottavana rivinä, mutta nyt oli lauantai, ja pyykkitankoihin vedetyt narut heilahtelivat vapaina meitä varten.

Pesutuvan lattia, seinät ja katto olivat laastilla pinnoitettua tiiltä, mutta pesualtaat rautaa. Altaiden vieressä oli huuruinen ikkuna, mutta tärkein valonlähde oli ovi, jonka äiti jätti auki. Ilma tuoksui märältä tiileltä ja hiekalta. Lattianrajoista nousi seiniä ylöspäin harmaan eri sävyissä himertäviä laikkuja, jotka tuskin koskaan kuivuivat kokonaan.

Äiti oli jo aiemmin sytyttänyt pataan tulen ja käynyt vahtimassa sitä, kunnes vesi oli lähes kiehuvaa. Nyt hän alkoi valuttaa kylmää vettä toiseen pesualtaista. Minä kiipeilin kurkkimassa altaisiin, jotka olivat pitkulaisia ja niin syviä, että olisin mahtunut kylpemään niissä. Reunat tuntuivat kylmiltä ja karkeilta.Kaivokatu_10_pihan_puoli_1200px.jpg

Avainsanat: pyykinpesu, väkivalta