Valkoiset lakanat keitettiin lipeävedessä saunan padassa. Lipeä oli erittäin myrkyllistä, valkoista jauhetta, ja siitä aina varoiteltiin lapsia. Jauhelaatikon päällä oli pääkallon kuva. Lakanat vietiin koreissa ja ämpäreissä pyörän tarakalla ja sarvissa huuhdeltaviksi joenrantaan, jonne oli noin puolitoista kilometriä matkaa. Villavaatteet ja matot pestiin siellä kokonaan.

Kun äiti huuhteli laiturilla pyykkiä, Anna ja kaksosveli Ossi opettelivat uimaan. Joessa oli siinä kohtaa vettä vyötäröön asti ja puomi, joka esti tukkeja ajautumasta rantaan. Se toimi samalla merkkinä siitä, mistä alkoi syvä. Kun laiturilla oli monta pesijää, se painui alaspäin ja pyykit lilluivat värikkäinä lauttoina veden pinnalla.

Annalla ei ollut oikeaa uimapukua. Sylvi-tädiltä oli saatu vaaleanpunainen kerrasto, jonka pitkä aluspaita laitettiin haaroista kiinni hakaneulalla, jolloin se näytti uimapuvulta. Anna pelkäsi aina, että hakaneula aukeaisi.

Seitsenvuotiaina Anna ja Ossi uivat jo hyvin, ja kylän lapset viettivät melkein kaikki kauniit kesäpäivät ja joskus sadepäivätkin joenrannassa polskimassa. Rannassa oli hyppylava, jolta Annakin sukelsi rohkeasti pää edellä mutta nenää kiinni puristaen veteen.

Syksyllä 1945 alkoi koulu. Annan ja Ossin ensimmäinen opettaja oli Ellen Perttala. Äiti osti sisaruksille pahvista ja paperinarusta tehdyt, pula-ajalla yleiset koululaukut. Välitunnilla Anna tarkkaili koulun pihalla muita lapsia ja pani merkille, että hänen vaatteensa olivat muihin lapsiin verrattuna kuluneita ja nukkavieruja.

Leipä ja maito tuotiin päivittäin kotoa. Annalla ja Ossilla oli yleensä ruisvartaasta murrettu, liotettu leivänmurikka, jossa oli päällä sianihraa. Toisinaan äidillä oli tapana leipoa kakkoa eli sekaleipää, ja sen päälle laitettiin hevosenlihasta tehtyä hampparinväärää. Maitona oli rasvatonta pluttanaa. 

Kahdenistuttavan pulpetin vinon kannen sai tuettua suoraan ruokailun ajaksi. Anna levitti pöydälle pienen, kotoa tuodun liinan ja aterimet. Hän otti eväänsä esiin mahdollisimman huomaamattomasti, sillä ero talollisten lasten eväisiin oli silmiinpistävä. Heillä oli vaaleaa, pehmeää leipää, leikkeleitä ja kunnon maitoa. Opettaja kierteli luokassa ja maisteli oppilaiden eväistä, mutta Anna ja Ossi saivat syödä omansa rauhassa viimeiseen muruun asti.

Syksyllä puinnin jälkeen koululaiset marssivat korien kanssa viljapelloille keräämään sinne jääneet tähkät koulun tarpeisiin. Ensimmäisinä sodanjälkeisinä kouluvuosina kotoa piti joka syksy tuoda kouluun litra puolukkaa.

Maanantaisin koulun tarjoamana ruokana oli ohra-, kaura-, tai ruispuuroa ja sen kanssa maitoa. Anna ei pitänyt puurosta, sillä kotona sai siihen sentään voisilmän. Tiistaisin oli perunoita ja läskisoosia, joka ei oikein ollut lasten suosiossa. Opettaja jakoi ruuan laittamalla lautaselle ensin kuoriperunat ja niiden päälle kastikkeen. Lapset onkivat perunat kastikkeesta saadakseen ne kuorittua. 

Keskiviikkoisin oli lihakeittoa, ja se oli hyvää, vaikka lientä oli enemmän kuin lihaa, perunaa ja juureksia. Torstaina oli hernekeittoa. Kotona äiti Hilja yritti poimia madonsyömät herneet pois ennen keittämistä, mutta koulussa hernekeiton joukossa kellui pieniä, kuolleita matoja. Muutoin se maistui hyvältä. Perjantairuokana oli usein velliä. Vihanneksia ei koulussa tarjottu.

Anna nautti uuden oppimisesta, ja välitunneilla oli aina hauskoja leikkejä. Hän kävi koulua säännöllisesti ja teki tunnollisesti kotitehtävät. Ensimmäinen vuosi sujuikin hyvin. Toisin meni kaksosveli Ossilla. 

Ossi oli Annaa pienempi ja laihempi, mutta aina terve ja touhukas. Hän keksi kavereiden kanssa jatkuvasti pahoja kotona ja naapurustossa. Välillä varastettiin toisten vähiä omenia. Kerran Ossi nappasi Alman maitokärryt ja työnteli niitä pitkin kylää.

Ossille ei koulu maistunut. Läksyjenluku ei kiinnostanut ollenkaan, eikä myöskään kouluunlähtö aamuisin, vaikka Anna herätti hänet ja yritti kiskoa mukaansa. Ossi jäi usein aamuisin leikkimään Reiman kanssa, eikä äiti mahtanut sille mitään, koska hän oli sahalla töissä. Toisinaan Ossi istui pitkälle iltaan Tupamäen pirtissä ja kuunteli äijien juttuja. Ei ollut suuri yllätys, että hän jäi ensimmäiselle luokalle, koska oli ollut liian paljon pois koulusta.

Käsitöissä Ossi oli kuitenkin näppärä. Kun opettaja kerran suuttui hänelle niin kovin, että löi karttakepin poikki pöydänkulmaan, hän lähetti vihoissaan Ossin metsään veistämään uutta karttakeppiä. Ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat opiskelivat samassa luokassa, ja Annaa nolotti seurata vierestä veljensä levottomuutta ja opettajan jatkuvia toruja. Koulussa ei kuitenkaan lyöty tai muutoin kuritettu lapsia.

Kolmannella luokalla sikatilan Mauno huuteli ja pilkkasi Ossia. Erään kerran Ossi lopulta hermostui ja löi Maunoa nyrkillä suoraan suuhun niin, että pojalta irtosi etuhampaat. Siitä nousi suuri poru, mutta kun opettaja selvitti asiaa, kaikki pihalla olleet todistivat Maunon kiusanneen Ossia, eikä hän saanut tekosestaan rangaistusta.

Ossi koetteli myös äidin hermoja. Viileänä lauantaiaamuna Hilja oli pyytänyt jo monta kertaa Ossia pilkkomaan puita, mutta mitään ei tapahtunut. Kun Hilja vielä kerran komensi häntä ikkunasta, Ossi suuttui ja heitti ikkunaan luumun kokoisen kiven. Se meni lasien läpi sisälle saakka. 

Hilja yritti pitää Ossia kurissa. Se kävi raskaaksi, kun talossa ei ollut miestä. Kerran kun Ossi oli taas tehnyt pahoja, äiti sai pihalla hänet kiinni, piti tiukasti otteessaan ja käski Annan hakea metsästä vitsan. Anna ei olisi halunnut. Hän potki kyyneleet silmissä käpyjä ja juurakoita. Tuntui väärältä, että äiti pakotti hänet osallistumaan Ossin selkäsaunaan.

Joskus Ossi ei uskaltanut tulla kolttostensa jälkeen kotiin. Eräänä syksyisenä iltana Hilja etsi poikaa joka paikasta - vintistä, kellarista ja naapureidenkin pihavajoista, mutta ei vaan löytänyt, eikä poika tietenkään vastannut huuteluihin. Häntä ei löytynyt koko iltana eikä edes yötä vasten. Huoli alkoi jo voittaa Hiljan suuttumuksen. Mutta huolikaan ei auttanut, kun poika oli päättänyt piiloutua. 

Aamulla Ossi avasi tuvan oven varovasti, valmiina juoksemaan takaisin. Hiljan viha oli laantunut ja hän oli jo helpottunutkin nähdessään pojan.

“Missä sä oikein olet ollut? Ei tolla tavalla saa kadota!”

“Saunassa olin. Nukuin siellä”, Ossi vastasi, vieläkin vähän varuillaan.

“Etkä ollut, kävinhän mä siellä monta kertaa etsimässä.”

“Olin mää. Tyhjensin vesipadan, kun se oli saunan jäljiltä vielä lämmin. Kiipesin sinne ja laitoin kannen päälle. Nukuin vesipadassa.”