Vuonna 1862 syntynyt Johan kävi sokerileipurin opissa kaukana Pietarissa asti. Kun hän oli kolmenkymmenen ja jo vakiinnuttanut maineensa leipurina, hän vei vihille kauniin Idan, jonka vatsa tuolloin jo pyöristyi ensimmäisen lapsen odotuksesta. He perustivat kodin Turkuun. Ida ei ollut täyttänyt vielä kahtakymmentäkolmea, kun vauva syntyi, suloinen pieni tytär. Mutta lapsi ei ollut elinkelpoinen ja menehtyi jo kolmen päivän iässä. 

Kahden vuoden hartaan odotuksen jälkeen perhe sai vuonna 1894 pojan, Niilon. Johan perusti Nummenpakan Kuuvuorenmäelle leipomon ja alas kadun varrelle Keskitielle konditoriamyymälän. 

Seuraavien viidentoista vuoden aikana Idalle ja Johanille syntyi seitsemän lasta lisää, mutta vain neljä kesti lapsuuden sairaudet ja koettelemukset ja kasvoi kouluikään asti. Idan ollessa 43-vuotias yllätti hän jo teini-ikäisiksi kasvaneet lapsensa synnyttämällä vielä pienen, virkeän pojan. Iltatähdelle ja koko perheen silmäterälle annettiin nimeksi Aarre.

Leipomo menestyi, sen tuotteet olivat suosittuja, ja erikoisuuksina tunnettiin kaste- ja hääkonvehdit. Johan ahkeroi työssään aina 1920-luvulle asti, jolloin Aarre aloitteli kansakoulua.

Uskonto ei ollut touhukkaan Aarren lempiaineita koulussa, hän opiskeli usein sitä jälki-istunnossa ja sai todistukseen viitosen. Se pikkuisen huoletti Aarretta hänen taivaltaessaan kevätjuhlasta kotiin. Mutta kekseliäänä poikana hän livahti keittiöön hakemaan sakset ja leikkasi todistusta rumentaneen numeron pois. Ida ei tietenkään tästä ilahtunut, otti Aarretta tiukasti kädestä ja talutti hänet sopimaan asian opettajan kanssa.

Aarre ja siskontytär Freja

Piirustuksessa ja muissa kädentöissä Aarre oli taitava, ja 15-vuotiaana hän pääsi oppipojaksi metallipaja Koristamoon, jossa valmistettiin peilejä, lamppuja ja lampetteja muun muassa rakenteilla olevaan Paimion parantolaan. Seuraavana vuonna hänen kohdallaan tehtiin poikkeus ja hänet hyväksyttiin jo 16-vuotiaana opiskelijaksi Turun Taideyhdistyksen piirustuskouluun.

Parikymmentä vuotta aiemmin Puolalanpuistoon rakennetun, majesteetillisen museon tiloissa, kansallisten taideaarteiden siimeksessä oli inspiroivaa, suorastaan ylevöittävää opiskella. Valaistus oli suunniteltu kuvataiteen tarpeisiin ja opiskelijoille oli tarkoituksenmukaiset ateljeetilat, joita sai käyttää myös kouluajan ulkopuolella. Opetukseen oli hiljattain otettu mukaan maalaus ja muovailu, ulkoilmaharjoitelmat ja värioppi. 

Kuparipakotustyö, Aarre Kivelä 1931

Aarren ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen vietettiin maineikkaan piirustuskoulun 100-vuotisjuhlallisuuksia, mutta jo parin vuoden päästä ateljeet annettiin museon käyttöön ja opetus siirrettiin vaatimattomampiin tiloihin. Opiskelun ohessa Aarre työskenteli metallipaja Koristamossa aina kevääseen 1934 asti, jolloin oli aika astua varusmiespalvelukseen.

Aarre ja siskonpoika Reijo

Samoina päivinä arvostettu leipuri ja rakastettu isä Johan kuoli.

Polkupyöräpataljoona kakkosen ensimmäisessä komppaniassa palvellessaan Aarre komennettiin aseseppäkurssille. Hän suri isän menetystä ja oli huolissaan äidin jaksamisesta, mutta päivät olivat kiireisiä ja uuvuttavia. Murhemieli tuli usein iltaisin vuoteessa, kun tuvan muut nuorukaiset jo nukkuivat.

Postikortti äidille polkupyöräkomppanian saavuttua Terijoelle

Neljäntoista kuukauden palveluksen jälkeen Aarre pääsi siviiliin aseseppäaliupseerina ja alkoi heti valmistella oman yrityksen perustamista. Taidetakomon nimeksi tuli Valaisintehdas Maino. Aarre sai omassa yrityksessään hyödyntää kaikkea aiemmin oppimaansa. Hän piirsi ja suunnitteli kaikki yrityksen tuotteet, joita kasvavan yrityksen lopulta jopa kolmekymmentä työntekijää valmisti meluisalla pajalla savuke hampaissaan.

Aarre matkusteli Helsingissä ja Tampereella markkinoimassa firmansa tuotteita ja suunnittelemassa Stockmannille ja muille asiakkaille omia mallistoja. Käyntikorteissa luki “Liikemies” ja “Koristeseppä”, “Johtaja” ja “Työsuunnittelija”.

Aarrelle läheinen Kerttu-sisko eli rauhallista perhe-elämää Hugon ja pikku poikiensa Reijon ja Jarmon kanssa suuressa kartanossa, jonka läheisyyteen, meren rannalle, Hugo perusti vuonna 1938 tiilitehtaan. Elämä oli työntäyteistä ja onnellista, mutta sota oli jo tulollaan.

Kerttu 19-vuotiaana

Sisko kiusoitteli Aarretta siitä, että hän vain tapaili kaunottaria, muttei yrittänyt vakiintua. Sisko tuskin tiesi, millainen naistenmies Aarre oli - komea, sosiaalinen ja hauska. Naisia kirjaimellisesti lankesi hänen syleilyynsä, ja Aarre osasi ottaa ilon irti elämästä.

Piirustuskoulun ja Turun taiteilijaseuran kautta hänellä oli laajat kontaktit Turun taidepiireihin ja hän tunsi kaupungin kulttuuriväen. Hän harrasti pienessä teatteriryhmässä näyttelemistä. Hän kävi Akatemiatalolla kuuntelemassa klassista musiikkia. Hän otti viulutunteja ja seurasi viulun ihmelapsen, Heimo Haiton uraa. Hän luki Eino Leinoa, opetteli Leinon runoja ja loisti esittämällä niitä ravintolaseurueelleen. Hän piirsi läheisistään hiilipiirroksia. Hän valokuvasi ja kehitti kuvat itse. Hän kävi elokuvissa, ihaili Leif Wageria ja pukeutui itsekin yhtä herrasmiesmäisesti pukuun, hattuun ja solmukkeeseen.

Sitten hän löysi jotain kaunista ja suloista, kuin oman taideteoksen, viehättävän ja lumoavan Götan. He rakastuivat, unelmoivat yhdessä, kihlautuivat.