Annan ja perheeni tarinaa

Vuodenajat vaihtuvat parantolassa

Lauantai 20.2.2021 klo 8.00 - Tiina Pihlajamäki

Anna heräsi päiväunilta, kun sängyn jalkopäähän kopsahti pullanpala. Keittiöapulainen jakoi pullat joka päivä. Niissä ei juurikaan ollut sokeria tai munaa, mutta olihan se pulla kumminkin. Joskus sattui saamaan kaksikin pullanpalaa. Käytävälle oli katettu jokaiselle valmiiksi muki, johon kaadettiin hiukan kahvia ja paljon maitoa.

Lounaan jälkeen alkoi kauhea meteli. Ensin ei tajuttu, mistä se aiheutui. Poikien huoneen Jaakko juoksi kertomaan, että lapsia oli juuttunut hissiin. Se oli pysähtynyt kerrosten väliin, ja lapset kiljuivat hädissään kuin he eivät enää ikinä pääsisi sieltä pois. Hoitajat juoksivat sinne tänne ja yrittivät selvittää, miten hissin saisi liikkumaan. Lapset olivat olleet hississä jo puoli tuntia, ja moni innokas potilastoveri oli käynyt vuorollaan heitä jututtamassa, kun viimein yksi hoitajista löysi syyn: hissin ovi oli jäänyt ylimmässä kerroksessa auki. Kun se suljettiin, surahti hissin moottori, ja se nytkähti viimein ylöspäin. Vielä nukkumaan mennessään Anna kuuli pakokauhun kirkunan korvissaan.

Lue lisää »

Anna taudin kourissa

Sunnuntai 14.2.2021 klo 8.00 - Tiina Pihlajamäki

Satalinnan parantolan portaita oli vaikea kiivetä. Kun Anna hengästyi ja joutui pysähtymään, Hilja nosti hänet syliinsä. Lääkärin huoneessa hänet riisuttiin alusvaatteilleen, ja hän paleli niin että käsivarret ja reidet menivät kananlihalle. Hoitaja mittasi ja punnitsi hänet samalla kun lääkäri kyseli Hiljalta ja kirjasi muistiin loputtomasti tietoja. Anna istutettiin äidin syliin ja hänen kyynärtaipeeseensa pistettiin paksu neula. Kun hän alkoi huutaa, hänet komennettiin pysymään paikoillaan. Hän ei voinut katsoa, mitä neulalla tehtiin, mutta kun kidutus loppui, hän näki hoitajalla telineessä kolme lasiputkellista verta.

Anna vietiin pesuhuoneeseen, jossa hän paleli kovin, vaikka ammeen vesi oli lämmintä. Hänelle puettiin pitkät, paksut sukat sekä sairaalan mekko, joka oli paksua ja pehmeää puuvillaa. Sairaalan tossut jalassa ja käsi äidin kädessä Anna seurasi jännittyneenä hoitajan perässä valtavan suureen ja korkeaan huoneeseen, jonka seinät oli maalattu vaaleanruskeiksi. Huoneessa oli kymmenen kolhiintunutta rautasänkyä, ja jokaisessa majaili suunnilleen Annan ikäinen tyttö. Anna peiteltiin sänkyyn paksun, harmaan villafiltin ja puhtaanvalkoisen lakanan alle. 

Kun Hilja ryhtyi tekemään lähtöä, Anna alkoi itkeä ja huutaa kauhuissaan. Äidin oli kuitenkin mentävä. Kun hän vielä kurkisti ovelta takaisin, Anna kiljui perään: 

“Äiti, vie mut kotiin! Mä en jää tänne! Älä jätä mua tänne!”

Lue lisää »

Teen tuoksu

Tiistai 23.7.2019 - Tiina Pihlajamäki

Tulimme Tukholmasta maanantaiaamuna. Koska kotona ruokakaapista löytyisi vain näkkileipää, päätimme poiketa Kauppahalliin aamiaiselle. Halli oli juuri avattu, ja Piece of Caken kiiltävät hyllyt vetivät meidät puoleensa tuoreilla sämpylöillä ja värikkäillä leivonnaisilla. Kun kaadoin valmiiksi haudutettua teetä kuppiini, sen tuoksu heilautti minut sairaalaosastolle, lapsen kokoisella tuolille, edessäni tarjottimella kummallisia pieniä ruoka-annoksia lokeroissaan, ja kupissa teetä. Juuri saman tuoksuista teetä kuin tämä Johan & Nyströmin paahtimon assam-tee.

Olin kärsinyt parin päivän ajan puristavaa kipua syvällä oikeassa kyljessäni, enemmän selän puolella. Äiti antoi minulle särkylääkettä jauheena, joka liuotettiin ruokalusikalliseen vettä. Mutta se ei auttanut. Silloin äiti päätti, että asia tarvitsee tutkia. Asuimme Kaivokadulla aivan Turun yliopistollisen keskussairaalan viereisessä korttelissa, ja kävelimme iltahämärässä sairaalaan. Oli kevät 1971 ja minä olin viisivuotias.

Lue lisää »