Annan ja perheeni tarinaa

Aarre, nuori taiteilija

Sunnuntai 1.11.2020 klo 13.54 - Tiina Pihlajamäki

Vuonna 1862 syntynyt Johan kävi sokerileipurin opissa kaukana Pietarissa asti. Kun hän oli kolmenkymmenen ja jo vakiinnuttanut maineensa leipurina, hän vei vihille kauniin Idan, jonka vatsa tuolloin jo pyöristyi ensimmäisen lapsen odotuksesta. He perustivat kodin Turkuun. Ida ei ollut täyttänyt vielä kahtakymmentäkolmea, kun vauva syntyi, suloinen pieni tytär. Mutta lapsi ei ollut elinkelpoinen ja menehtyi jo kolmen päivän iässä. 

Kahden vuoden hartaan odotuksen jälkeen perhe sai vuonna 1894 pojan, Niilon. Johan perusti Nummenpakan Kuuvuorenmäelle leipomon ja alas kadun varrelle Keskitielle konditoriamyymälän. 

Seuraavien viidentoista vuoden aikana Idalle ja Johanille syntyi seitsemän lasta lisää, mutta vain neljä kesti lapsuuden sairaudet ja koettelemukset ja kasvoi kouluikään asti. Idan ollessa 43-vuotias yllätti hän jo teini-ikäisiksi kasvaneet lapsensa synnyttämällä vielä pienen, virkeän pojan. Iltatähdelle ja koko perheen silmäterälle annettiin nimeksi Aarre.

Aarre_teinipoikana_studiokuva.jpeg

Lue lisää »

Avainsanat: Turun piirustuskoulu, Johan Kivelä, Aarre Kivelä, 1930-luku