Seimessä

Lauantai 14.10.2023 - Tiina Pihlajamäki

Kun olin vielä alle 2-vuotias, äiti kävi jonkin aikaa töissä. Tapio oli koulun toisella luokalla, mutta 6-vuotias Timo ja minä tarvitsimme päivähoitoa. Uudenmaankadun puutalossa oli isommille lapsille tarha ja meille pienille seimi. Minä en vaivannut päätäni sillä, että äiti odotti lasta, enkä tiennyt, että hän kärsi niin pahasta ahdistuksesta, että oli joutunut aloittamaan rauhoittavan lääkityksen.

Ahdistuksen syy oli, että hän oli tullut raskaaksi juopolle satunnaiselle yövieraalle, itseään seitsemän vuotta nuoremmalle Taunolle, joka ei kykenisi minkäänlaiseen isälliseen vastuunottoon. Laskiessaan viimein illalla lastensa jälkeen päänsä tyynylle äiti kuunteli lopen uupuneena kireää nakutusta rinnassaan, makasi selällään ja puristi peiton reunaa nyrkkeihinsä eikä tiennyt, miten tästä kaikesta oli enää mahdollista selviytyä.

 Aamulla äiti napitti minun takkini ylös asti ja solmi lakinnarut leuan alle. Hän nosti minut syliinsä, koska rattaita ei ollut. Timo pomppelehti katukiveyksellä meidän rinnallamme ja suunnitteli, millaisen autoradan hän rakentaisi tarhassa Jaakon kanssa. Aamut olivat jo pimeitä ja matka tuntui niin pitkältä, että minä toisinaan nukahdin uudelleen äidin syliin. Tarharakennus oli matala, vaalea puutalo, jonka lattiat narisivat aamulla lapsiaan tuovien äitien jalkojen kopseessa.

Tarhan johtajan huoneesta oli ikkuna saliin, jossa meitä seimilapsia varten oli kaksi pitkää riviä sänkyjä. Avohyllyssä kiilsivät lukuisat emalipotat, jotka laskettiin ajoittain lattialle. Heiluvan lapsiparven oli istuttava potalla riippumatta siitä, mitä muuta sillä hetkellä oli mielessä. Hoitajat olivat korkeita vaaleissa virkaleningeissään ja esiliinoissaan.

Lue lisää »